|
Uutiset |
|
YLE Urheilu | Golf
|
YLE Urheilu | Golf
|
-
Tiger Woods treenaa valmentajan johdolla
Tiger Woods on aloittanut harjoittelun svingivalmentajansa Hank Haneyn johdolla. Eri lähteet kertoivat, että Woods treenasi lyöntejään viime viikonloppuna Floridassa pitkäaikaisen valmentajansa kanssa.
-
Wikstöm golfasi Australiassa sijalle 39
Ursula Wikström golfasi sijalle 39 Naisten Eurooppa Tourin kauden toisessa osakilpailussa, ANZ Ladies Mastersissa. Kilpailun ylivoimaiseen voittoon golfasi turnauksen nyt jo seitsemännen kerran voittanut Australian Karrie Webb. Seitsemäs voitto tuli täysin ylivoimaisesti tuloksella 262, joka alittaa kentän parin peräti 26 lyönnillä.
-
Ilonen karsiutui, Wikström paransi
Mikko Ilonen (71-76) pelasi lauantaiaamuna Kuala Lumpurissa golfin Malesian Openin toisen kierroksen kahdeksan viimeistä reikää, jotka jäivät hänen osaltaan myös Euroopan kiertueen osakisan viimeisiksi.
-
75 miljoonan dollarin sponsorisopimus ei kelvannut Woodsille
Seksiskandaalinsa takia monen sponsorinsa jättämäksi joutunut Tiger Woods on torjunut 75 miljoonan dollarin eli noin 55 miljoonan euron tarjouksen. Tarjouksen tehnyt Irlantilainen vedonlyöntitoimisto Paddy Power on kuitenkin kertonut toimittavansa Woodsille uuden ehdotuksen mahdollisimman pian.
-
Naisgolfareiden kausi käynnistyi vaisusti
Golfin naisten Eurooppa Tour käynnistyi suomalaisittain vaisusti. Parhaiten suomalaisista Uuden-Seelannin Christchurchissa pelattavassa kisassa onnistui Ursula Wikström, mutta hänkään ei selvinnyt kilpailun kahdelle viimeiselle kierrokselle.
-
Woods pyysi nöyränä anteeksi käytöstään
Golftähti Tiger Woods astui ensimmäisen kerran julkisuuteen marraskuisen auto-onnettomuuden ja sen jälkeen paljastuneen seksiskandaalin jälkeen. Woods piti U.S. PGA Tourin pääpaikan TPC Sawgrassin klubitalolla tiedotustilaisuuden, jossa hän pyysi julkisesti anteeksi vastuutonta ja itsekästä käytöstään.
-
Julkisuutta pakoillut Woods palaa vihdoin valokeilaan
Lähes kaksi kuukautta hiljaiseloa viettänyt Tiger Woods aikoo pitää tiedotustilaisuuden perjantaina, kerrotaan amerikkalaismedioissa.
-
Blomqvist suunnittelee paluuta juhannukselle
Omaa nimeään kantavan vaatemalliston keskiviikkona Helsingissä julkistanut Minea Blomqvist suunnittelee palaavansa golfkentille juhannuksen alla. Esikoisvauvan odotus on edennyt jo seitsemännelle kuukaudelle.
|
|